maanantai, 10. maaliskuu 2008

Outoja unia

Kohta pitää varmaan alkaa huolestumaan alitajuntani toiminnasta..  Viime yönä, kuten myös muutama viikko sitten, näin unta omista häistäni. Molempia unia yhdisti se, että olin suunnattoman ahdistunut omasta hääpuvustani. En nähnyt enkä tunnistanut sulhasta, mutta hääpuku osoittautui kummassakin unessa todella suureksi pettymykseksi.
Viime yön häissäni päällä oli ruskeahko nilkkapituinen hame, kultainen toppi ja kultainen villatakki. Olin aluksi vakuuttunut hääpuvun ihanuudesta, kunnes pääsin alttarin päätyyn. Silloin, kun kaikki vieraat katsoivat minua, tajusin kuinka mummomaiselta näytin. Kaiken lisäksi vihkimisseromonia ei alkanut hyvin - isäni istui vieraiden joukossa ja huuteli sulhaselle, milloin mennään pelaamaan tennistä!
Aiemmassa unessani hääpuku näytti sentään hääpuvulta. Olin käynyt ensin varaamassa hääpuvun liikkeessä, ja tulimme isäni kanssa (kyllä, isäni) maksamaan sen. Kassalla kysyttiin haluanko vielä kokeilla - en - mutta heti maksamisen jälkeen, totesinkin että haluan kokeilla vielä pukua.. ja se oli kauhea, kunnon kasariunelma!
Vaikuttaakohan tämänhetkinen deittailutilanteeni uniini? Vai onko tämä jo merkki biologisen kellon tikittämisestä..

sunnuntai, 9. maaliskuu 2008

Alku


Ajatus blogin perustamisesta on ollut mielessäni jo jonkun aikaa. Luen itse säännöllisesti muutamia blogeja ja olen huomannut, kuinka blogin kautta pystyy seuraamaan toisen elämää ja ajatuksia, kuin katsoisi ikkunasta sisään. Tästä ikkunasta näkyy tietysti vain rajattu osa toisen elämää, ja vain se osa mikä halutaan antaa esille, mutta sitä kautta tulee muodostettua jonkinasteinen side toisen elämään. Blogin kirjoittaminen on myös tapa purkaa ajatuksia ja tunteita, ikään kuin kirjoittaisin paperille ajatuksiani.

Miksi sitten valitsin blogin nimeksi Kynnys? Olin perinteisessa sunnuntaikoomassa matkalla kotiin, kun mieleeni juolahti sana kynnys. Kynnyshän on tavallaan välitila; kahden huoneen välinen tila, josta voi astua eteenpäin uuteen tilaan, jäädä paikalleen tai peruuttaa takaisin vanhaan tuttuun. Kynnyksellä seistessä voi myös tarkkailla edessä avautuvaa tilannetta tai tilassa käynnissä olevia tapahtumia. Käytetäänhän myös sanontaa aikuisuuden kynnyksellä - ja tällä kynnyksellä seison.